torstai 9. tammikuuta 2020

Marraskuun ipsy glam bag

Heippa kaikille! Tänään olisi aika kurkata marraskuun ipsy glam bagiin. Pussukka tuli mulle jo joulukuun puolivälin tienoilla, mutta joulu ja vauva-arki vei kaiken ajan ja mielenkiinnon, joten en ole ehtinyt aikaisemmin tätä teille postaamaan. Parempi kai myöhään kun ei milloinkaan? 

Mun tekee kovasti mieli jo palata blogin ja kosmetiikan pariin, mutta aika vaan menee tosi nopeasti! Kuvittelin postanneeni viimeksi ihan äskettäin, mutta yhtäkkiä siitä onkin jo yli viikko. Rytmi ei tosiaan ole vielä normaali eikä tule olemaankaan, mutta yritän parhaani mukaan saada postauksia ulos sitä mukaa kun ehdin niitä kirjoitella :). Toivottavasti siellä on joku vielä lukemassakin ruudun toisella puolella, vaikka tahti on nykyään hitaan puoleista. 

Suureksi ilokseni olen viimeaikoina ehtinyt meikkaamaan enemmän ja vitsit mitä mielihyvää se tuottaakaan. Lähiaikoina on luvassa siis vuoden ensimmäinen meikkipostauskin. Mutta nyt tähän päivän aiheeseen eli ipsyyn.



Marraskuun ipsy oli mun mielestä oikein onnistunut kokonaisuus. Mukana oli itCosmeticsin Confidence in a cream -päivävoide, josta olen kuullut paljon kehuja. Mulla on tämä jo täysikokoisena odottamassa käyttövuoroa, mutta tämä pikkuinen purnukka on erinomainen matkoja ajatellen, kun ei halua raahata isoa purkkia mukaan.


Pussukasta löytyi myös Moda brushes sivellin, joka sopii täydellisesti esimerkiksi korostuspuuterille. Modan siveltimiä mulla on jokunen jo ennestään ja olen tykännyt niistä kovasti, tämäkin vaikuttaa oikein lupaavalta.


En muista, että olisin koskaan aikaisemmin saanut MAC tuotteita ipsyn mukana, mutta tällä kertaa sellainenkin oli mukaan laitettu. Tätä puhdistusöljyä olen halunnut kokeilla jo pitkään, mutta aina vaan jäänyt ostamatta, joten tosi kiva päästä vihdoin kokeilemaan tätäkin!


Dome beauty on mulle täysin uusi brändi. Sain kokeiluun poskipunan, jonka sävy on ainakin kovasti mun mieleeni. Neutraali, ja sopii lähes meikkiin kuin meikkiin. Koostumuksesta en osaa vielä sanoa mitään, mutta swatchatessa tämä tuntui hyvin pehmeältä ja blendaantuvalta.


Nomad on ollut aikaisemminkin mukana ipsyssa ja ainakin merkin highlighter mulle on tullut. Tällä kertaa sain aurinkopuuterin, joka vaikuttaa aika lupaavalta sävyn puolesta. Koostumuskin tuntuu hyvin pigmenttiseltä, joten odotukset on aika korkealla.

Mitä mieltä olit marraskuun ipsysta?

Love, Mari

9 kommenttia:

  1. Se on jännä miten se vauva vie mennessään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä on, en ollut yhtään varautunut siihen, että aikaa ei oikeesti ole :D.

      Poista
  2. Näyttää kivalta sisällöltä, vaikka tuotteista en kauheasti osaa sanoa mitään xD

    VastaaPoista
  3. Nauti nyt vaan vauva-arjesta, kyllä blogi ja lukijat odottaa - vauva ei, se kasvaa niin nopsaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nautin kyllä :) <3 Aika menee ihan kamalan nopeasti, en voi käsittää, että vauva on jo yli kuukauden ikäinen.

      Poista
  4. Tosi kivan näköisiä tuotteita! Nauti vauva-arjesta <3

    VastaaPoista
  5. Tosi mielenkiintoinen oli marraskuun versio! Ja nyt nautit täysin siemauksin vauva-arjesta, myö täällä kyllä odotellaan innolla postauksia!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin kanssa, kiinnostavia tuotteita :). Ja kiitos, nautitaan kyllä joka hetkestä <3.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...