keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Marraskuun Boxycharm

Onnellista uutta vuotta kaikille ruudun sillä puolella! 2020 on täällä, tuntuu jotenkin uskomattomalta. Ihan äskenhän vasta juhlittiin uutta milleniumia. Sisko ystävällisesti muistutti eilen, että nyt ollaan eletty viidellä vuosikymmenellä (mikä tuntuu hurjalta näin kolmekymppisenä). 

2019 oli kaikin puolin aika huikea vuosi, se tulee jäämään muistoihin yhtenä elämäni parhaimmista vuosista. Onhan se esikoiseni syntymävuosi. Viime vuoteen kuului myös mm. matka Zakynthokselle, pari laivareissua ja ihania kesämuistoja. 

Tänään ei kuitenkaan sen enempää muistella menneitä, vaan käydään vihdoinkin läpi marraskuun Boxycharm. Boksi viipyili matkallaan pitkän aikaa tällä kertaa ja välillä alkoi usko jo loppua. Seurannan mukaan se oli Helsingissä jo 3.12, mutta minulle boksi saapui vasta joulun pyhien jälkeen. No nyt se on kuitenkin täällä ja olenkin siitä super onnellinen, sillä tämä marraskuun boksi oli aika loistava!



Juice beauty Stem cellular anti-wrinkle eye treatment / 50usd

Nykyään boksiin saa etukäteen valita yhden tuotteen ja marraskuussa mun valintani oli tämä silmänympärysvoide. Juice beauty on todella laadukas ja arvokas ihonhoitosarja ja olenkin todella innoissani, kun pääsen testaamaan tätä tehoainetta mun uusille silmäpusseille (kiitos yöheräämiset).


Vitamasques goggle eye mask set / 12usd

Silmänympärysihoa hellitään nyt enemmänkin, sillä boksista löytyi setti aamu- ja yönaamioita silmänympärysiholle. Näille on todellakin nyt käyttöä, nämä pussit alkaa olla aikamoiset. Nämä pääsee testiin ihan lähiaikoina ja palataan sitten roskien parissa näihin myöhemmin.


Boxycharm 2 piece brush set / 35usd

Boksista löytyi myös Boxycharmin oma kahden siveltimen setti. Nämä ovat vähän erikoisempia, muistuttavat niitä jokunen vuosi sitten trendinä olleita ovaalisiveltimiä, mutta siveltimien varsi on ns. perinteinen, eikä muistuta hammasharjaa. Mä tykkäsin kovasti niistä ovaalisiveltimistä, joten näiltäkin odotan paljon. 


Dose of colors liquid matte lipstick / 18usd

Mukaan oli laitettu myös Dose of colorsin nestemäinen huulipuna. Tykkään näiden koostumuksesta todella paljon, joten tämä oli iloinen yllätys. Sävykin oli tosi kaunis ja käyttökelpoinen ihan arkeenkin. 


Dominique Cosmetics Celestial thunder eyeshadow palette / 35usd

Boksin ehdoton helmi oli tämä DC:n ihana värikäs luomiväripaletti. Olen halunnut jo pitkään testata merkin luomivärejä ja nyt siihen tuli mahdollisuus. Paletin sävyt ovat huikean kauniita ja odotankin innolla, että ehdin tällä meikkailemaan. Viime viikkoina en juurikaan ole meikkiä naamaan saanut, mutta tarjoitus olisi kuitenkin löytää rakkaalle harrastukselle enemmän aikaa nyt kun vauvan kanssa alkaa arki rullaamaan.

 Mikä oli sun lemppari marraskuun boksissa?

Love, Mari

4 kommenttia:

  1. Nuo siveltimet on aivan loistavat. En ole muilla enää meikkaillutkaan. Paletti oli ehdottomasti boksin helmi ja siinä riittää pigmenttiä kyllä hurjasti

    Hyvää uutta vuotta ✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa tykännyt niistä kovasti nyt kun olen pari kertaa ehtinyt niitä testailemaan :). Palettia en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta tarkoituksena olisi vielä tänään meikata sillä.
      Hyvää uutta vuotta myös sulle, vaikkakin vähän myöhässä <3.

      Poista
  2. Noi siveltimet on tosi jänniä! Olisi ollut ihan kiva saada noi testiin, mutta oon kyllä tosi tyytyväinen siihenkin siveltimeen, mikä omasta boksista löytyi<3 Juice Beautyn tehohoito vaikuttaa hurjan lupaavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niissä oli jotain variaatiota, täytyykin käydä kurkkaamassa millaiset sä sait! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...