tiistai 18. kesäkuuta 2019

Toukokuun roskat

Tänään käydään läpi toukokuun kosmetiikkaroskia, joita kertyikin harvinaisen vähän. Mun kosmetiikan käyttö väheni paljon loppukeväästä ja se näkyy nyt hyvin selkeästi näissä tyhjentyneissä purkeissa. Sain roskakasaan vain yhdeksän tuotetta, en muista koska näitä olisi viimeksi ollut näin vähän. Mutta eipä se mitään, nyt olisi siis luvassa yhdeksän miniarvostelua.



Garnier refreshing botanical cleansing milk tuli mulle Buzzadorin kautta, kun pääsin osallistumaan Garnier kampanjaan. Tämä oli mukana myös viime vuoden pannuprojektissa, mutta ihan ei päästy loppuun asti silloin. Tuote oli itsessään oikein kiva ja tykkäsin tätä käyttää, mutta jotenkin se aina vaan unohtui. Tämä puhdisti kasvot hyvin ja tuntui iholla miellyttävältä.

Aussie Miracle dry shampoo on ollut mulla käytössä joulusta lähtien, sain näitä muistaakseni neljä kappaletta joululahjaksi. Tämä on ajanut asiansa kuivashampoona oikein hyvin, mutta ei mun mielestä ole ihan yhtä hyvä kuin mun suosikit batistelta, joten näiden jälkeen palaan kyllä taas juurilleni.

Simple micellar cleansing wipes puhdistusliinat on näkyneet mun roskissa jo monia kertoja, joten tällä kertaa sanon vaan, että mä tykkään näistä ihan tosi paljon ja ostan kyllä uudestaankin! Taas.


Bernard Cassiere Bilberry soothing mousse* oli ihanan rauhoittava kosteusvoide (mousse) kasvoille, jonka koostumus oli aivan ihana! Pehmeä mousse levittyi kasvoille todella hyvin ja tuntui aivan ihanalta. Mä tykkäsin tästä kyllä kovasti.

Oskia London kasvonaamio oli myös oikein hyvä. Purkista riitti kahteen kokeiluun, joten mitään suurta analyysiä en osaa sanoa, mutta käytön jälkeen mun iho oli pehmeä ja kimmoissa, terveen tuntuinen.

Dr. Hauschka kasvoputsari* ei valitettavasti ollut mulle mieluisa ja jäikin suureksi osaksi käyttämättä. Itse tuote oli varmaankin ihan hyvä, mutta mä koin tämän jotenkin niin työläänä, että en vaan koskaan tarttunut tähän vaan käytin helpompia tuotteita.

Dr Botanicals eye serum sen sijaan oli täyttä rakkautta heti ensi kokeilusta lähtien. Tämä teki silmänalusista kirkkaat, kosteutetut ja vähensi turvotusta ja tummuutta. Todella erinomainen tuote, jonka ehdottomasti haluan ostaa uudelleenkin.

Kiehl's creamy eye treatment silmänympärysvoide on paksua ja tuhtia tavaraa, sopii hyvin yökäyttöön. Tämä kyllä kosteuttaa silmänympärysihoa tehokkaasti ja sai ihon näyttämään kimmoisalta, vähensi myös mun mielestä jonkin verran juonteita. Voisin hyvin ostaa tämän myös uudestaan.

The Body Shop brow & lash gel* oli oikein toimiva kulmakarvageeli, piti karvat paikoillaan hyvin. Mä en kyllä ymmärrä mitä tän kanssa olisi ripsille pitänyt tehdä, en siis koskaan edes kokeillut.

Oletko sinä kokeillut jotain näistä tuotteista?

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

16 kommenttia:

  1. Mun kasa oli viime kuussa jopa tätäkin pienempi xD

    https://blingershimmer.blogspot.com/2019/06/toukokuun-loppuneet.html

    VastaaPoista
  2. Musta toi Oskian naamio oli superhyvä! Jos ei olis kauheasti kasvonaamioita kaapeissa, ostaisin varmasti täysikokoisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle jäi myös positiiviset mielikuvat siitä, en panisi pahakseni jos jostain joskus saisi täysikokoisen käsiinsä :D.

      Poista
  3. Minun on pitäny lopettaa kuukauden loppuneet, koska niitä ei vaan riitä postaukseen asti :D Mutta hyvä että kehuit tuota Oskiaa, mulla on se vieläkin laatikossa joten pitää se kaivaa testiin ja käyttää pois!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuntuu tää kesä olevan kanssa tosi hiljaista aikaa tyhjenemisen kannalta, saa nähdä riittääkö purkkeja seuraavaan postaukseen :D

      Poista
  4. Oskia Londonin naamio on hurjan ihanaa! Siitä on tosin jo jonkin verran aikaa, kun oon sitä testannut, mutta ai että miten tykkäsin siitä<3 Mä kirjoittelen nykyään loppuneista kahden kuukauden välein ihan siitä syystä, että joinain kuukausina loppuu just ehkä 5-10 tuotetta enkä jaksa niistä omaa postausta vääntää :D Kahdessa kuukaudessa onneksi kertyy jo yleensä jonkinlainen kasa niitä tyhjiä purkkeja, niin on itselle mielekkäämpää kirjoitellakin niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa miettinyt, että pitäisikö siirtyä tuohon kahden kuukauden välein postaamiseen, jos tää hiljaiselo jatkuu tyhjien rintamalla :D. Toisaalta oli myös ihan kiva kirjoittaa vähän lyhyempikin postaus.

      Poista
  5. Vaikka rakastan Hauschkaa toi putsari ei ole suosikkini, se on työläs niin kuin sanoit. :D Kiehl'sin sy-voide on ihana, samoin tuo Botanicalsin Eye Serum. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olisin kovasti halunnut tykätä tuosta putsarista, mutta me ei vaan sovittu yhteen :D.

      Poista
  6. Mä tykkäään myös tosta Botanicals eye seerumista ihan super paljon! Aivan ihana tuote 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä ihan huippu, pakko ostaa uusi puteli ensi talveksi :)

      Poista
  7. Noista olen kokeillut Haushkan putsaria ja vaikka tykkäänkin merkin muista tuotteista, ei tuo putsari ole suosikkeja. Kiitos vinkeistä, tuli taas paljon uutta kokeiltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ole ainoa joka tuosta putsarista ei välitä :). Tuli ihan huono omatunto kun en onnistunut tykkäämään siitä :D.

      Poista
  8. Ei ollut tässä yhtään tuttua tuotetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyi kuitenkin jotain kiinnostavaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...