sunnuntai 8. lokakuuta 2017

LUSH The great naked christmas

Moi kaikki ja mukavaa sunnuntaita! Kirjoittelen täällä vielä vähän silmät ristissä ja flunssaisena, koska halusin päästä heti kertomaan teille eilisestä ihanasta illasta. Eilen oli siis LUSHin The great naked christmas -tapahtuma bloggaajille, johon ilokseni sain kutsun. Lähdin Turusta Onnibussilla ihan varta vasten Helsinkiin ja palasin kotiin yöllä noin kahden aikaan. Vähän väsyttää. Mutta eilinen oli ehdottomasti sen arvoinen, mulla oli todella kiva ilta ja nyt pääsette tekin osallistumaan ainakin virtuaalisesti :).

Olin Helsingissä klo 18.35 ja tilaisuus alkoi klo 20.00. Mulla oli siis reilu tunti aikaa käytettävänä, onneksi sain seuraksi Maria Glow -blogin Marian. Marian kanssa käytiin Virgin Oil -ravintolassa syömässä ja siihen aika menikin juuri sopivasti. Oltiin LUSHin oven takana odottelemassa vähän ennen kahdeksaa muutaman muun bloggaajan kanssa. 


LUSHille sisään päästyämme nenään tulvahti heti ihana kosmetiikan tuoksu. Jopa mun tukkoinen nenäni sai nauttia tuoksuista. Tarjolle oli laitettu Raikastamon luomu greippi limonadia ja valkoviiniä, mun valintani oli tietysti tuo limsa, nam! Tarjolla oli myös muutamaa erilaista vegaanista suupalaa, kuten mun haukkaama porkkanaleipä (joka maistui aivan graavilohelle!). Vegaanisuus ja luomu sopi hienosti LUSHin tämän vuoden The great naked christmas -nakuteemaan. Osa työntekijöistä oli pukeutunut pyyhkeisiin, mikä herätti ainakin ohikulkijoissa ihmetystä ja hupia. :)


Saimme aikaa kierrellä liikettä ja tutustua joulun uutuuksiin, sekä tietysti ihan vakiovalikoimassa oleviin tuotteisiin. Siinä menikin hyvä tovi, kun kaikkea piti käydä nuuhkimassa ja hipelöimässä. LUSHilla kaikki tuotteet on aseteltu todella esteettisesti ja ainakin mun silmäni nauttii suuresti tuolla pyörimisestä, kun kokoajan näkee ja löytää jotain uutta kaunista ja värikästä. Liikkeen keskiössä on iso pöydällinen erilaisia saippuapaloja.


Joulutuotteista Snow Fairy oli hyvin vahvasti esillä, eikä ihme. Tämä on hyvin monen suosikki ja Snow Fairystä kuulee aina puhuttavan. Mun omiin lemppareihin tämä ei kuulu, mutta pakkohan se on myöntää, että ne näyttivät todella kauniilta tuossa esille aseteltuina. Ja kyllä, nappasin myös yhden Snow Fairy -tuotteen kotiin viemisiksi, mutta siihen palataan ihan toisessa postauksessa.




Muun ohjelman, bloggareiden tapaamisen ja kosmetiikan nuuhkimisen lomassa pääsimme pelaamaan myös pientä pakopeliä. InsideOut oli mukana tapahtumassa ja luonut paikalle pienen pakopeli tyylisen tehtävän. Liikkeestä löytyi seitsemän pistettä, joista piti saada mukaan vihje, jotka lopulta yhdistettiin lauseeksi. Tämä oli mun mielestä todella hauska idea ja toi kivan lisän tapahtumaan, peliin tempautui mukaan hetkessä! 


LUSHin ihanat työntekijät olivat järkänneet myös pienen ohjelmanumeron, joka taatusti herätti huomiota ohikulkijoissa! Laulua voit käydä kuuntelemassa ja katsomassa vielä tämän päivän ajan mun snapchatista (marielina1989).


Päästiin Lipstic Love -blogin Lindan kanssa tekemään itse omat butterbear kylpynallet. Lindan nallesta tuli hyvin kuvauskelpoinen, tasainen ja sopusuhtainen. Mun nalleni ei ole ihan yhtä edustava, mutta ei kaikki nallet voi olla samasta puusta veistettyjä!


Kaikenkaikkiaan ilta LUSHilla oli ihana. Pääsin tapaamaan huippuja bloggaajakollegoita, höpisemään kosmetiikasta ja nauttimaan esityksistä ja tarjoiluista, sekä tietysti myös testailemaan uusia tuotteita. Mun snapchatista (marielina1989) löytyy myös pätkä kylpypommin käytöstä, joka räjäytti mun tajunnan. Oon niin harmissani, että meillä ei ole kylpyammetta! 

Millainen sun viikonloppu on ollut? :)

Love, Mari

24 kommenttia:

  1. Näyttää kivalta tapahtumalta, ja tuoteröykkiöt on aika lushmaiset;)
    Minä olen pyykännyt, silittänyt ja siivonnut koko viikonlopun. Käy ihan kuntoilustakin, kun ei tuonne sateeseen viitsi lähteä reippailemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan ihana ilta ja tapahtuma :) Sulla olikin sitten ahkera viikonloppu, voi kun itsekin olisi saanut aikaan jotain hyödyllistäkin.

      Poista
  2. Kauniisti esillä nuo saippuapalat. Lush tuoksuu välillä melkein liiankin voimakkaasti, koska olen aistiyliiherkkä. Minä pidin lauantaina somettoman päivän. Olin metsässä sienessä miltei koko päivän. Tänään sataa vettä, mutta on tarkoitus silti mennä taas luontoon latautumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lush voi tosiaan olla vähän turhan voimakas, jos on hajusteyliherkkyyttä. Etenkin tuolleen liikkeessä kun kaikki tuoksut tulee kerralla. Onneksi valikoimissa on myös miedompia tuoksuja :). Luonnossa liikkuminen on ihanan rentouttavaa ja samalla piristävää, kiva kun et anna sateen häiritä!

      Poista
  3. EIKÄ! Arvaa harmittaako nyt kun en päässy tulemaan! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varmasti! Mut ensi vuonna sitten uus yritys :D

      Poista
  4. Kiitos seurasta! <3 Oli kyllä niin huippua! Just istun junassa kotiin päin ja jotenkin koko tää viikonloppu antoi tosi paljon energiaa ens viikkoon! Toivottavasti sun flunssa paranee. Mulla oli kans aamulla vähän kurkku kipeänä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, oli tosi kiva nähdä taas! :) <3 Voi ei, toivottavasti en tartuttanut sulle mitään flunssan alkua!! :/

      Poista
  5. Harmi kun en ehtinyt itse paikalle, näyttää ja kuulostaa hyvältä. :)

    VastaaPoista
  6. Noita kuvia katsellessa harmittaa kyllä vietävästi kun en pitkän välimatkan vuoksi päässyt paikalle. Ihana ilta varmasti ollut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varmasti harmittaa, mutta onneksi näitä tapahtumia tulee aina uusia! :)

      Poista
  7. Oli kyllä huippua! Pitääkin mennä heti selaamaan eiliset kuvat läpi ja jatkamaan fiilistelyä vielä hieman!

    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä, vieläkin ihan fiiliksissä tuosta illasta :D Jäi kivat muistot! Mukavaa viikon alkua sinulle :)

      Poista
  8. Kivan näköinen tapahtuma ollut! Aivan ihania kuvia ja tuotteitakin näyttäisi olevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan Lushin tuotteita, joten ilta oli kyllä huikea ja mielenkiintoinen! :)

      Poista
  9. Kiva meininki ollut! Nuo tapahtumat on aina mukavia :) Saippuan tekeminen on erikivaa puuhaa pitäisi taas joulutehdas laittaa pystöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! :) Mä olen kanssa joskus aikoinaan tehnyt kotona saippuaa ja kaikki DIY jutut on aina hauskoja, voisikin taas miettiä jotain sellaista.

      Poista
  10. Ihania kuvia oot napannut<3 Tapahtuma oli kyllä tosi kiva ja hauskasti toteutettu! Se pari tuntia meni yhdessä hujauksessa :D Hahaa, ei se munkaan nalleni loppepeleissä ihan niin onnistunut ollut :D Ei ollu ne muotit ihan kohdikkain niin ne nallen kaksi puolta on vähän eri tasossa, mutta mitäs pienistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, oon tosi tyytyväinen koko iltaan ja se pakopeli oli hauska lisä :) Aika meni tosi nopeesti! (Harmi, ettei bussimatkat menneet ihan yhtä nopsaan). Hahah voi ei, no onneksi nalle on nalle vaikka ei ihan tasainen olekaan :D

      Poista
  11. Näyttää tosi kivalta tapahtumalta! Lushilla on kyllä kaikkea niin ihanaa! Muakin harmittaa, ettei meillä ole kylpyammetta, missä pääsisi läträämään kaikkien ihanien kylpyjuttujen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa kanssa ihan hirveesti ettei oo kylpyammetta! Ei se oo sama jossain jalkakylpyämpärissä :D

      Poista
  12. Mä jouduin skippaamaan tämän, kun oltiin jo suunniteltu viikonloppua perheen kanssa. Kivalta näyttää kaikki, kuten Lushilla aina! Niitä porkkalaleipiä olisi ollut hauska päästä maistamaan, viime jouluna tein itsekin tuota lohen korvikkeeksi ja on se hyvää :) Katoinkin instasta ym. et nuo työntekijöiden asut näytti aika mielenkiintoiselta, ei ihmekään jos ovat ohikulkijat vähän katsoneet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettet päässyt tulemaan, olisi ollut kiva nähdä! :) Noi porkkanat kyllä yllätti mut, olisin mennyt ihan lankaan jos mulle ei olis kerrottu sen olevan porkkanaa ja vegaanista :P

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...