maanantai 18. syyskuuta 2017

LUSH uutuuksia

LUSH toi tänä syksynä markkinoille muutaman uutuustuotteen, joiden parissa vietetään nyt muutama hetki! Sain ilokseni testiin näitä uutuuksia ja olenkin näitä nyt innolla testaillut, jotta pääsin mahdollisimman nopeasti kertomaan näistä myös teille. Olette varmaan saattaneet näihin jo törmätäkin somessa tai LUSHin sivuilla, mutta toivottavasti mulla on tarjota teille vielä vähän lisää jotain uutta näistä :). Kyseessä on siis tietenkin Jelly face mask -kasvonaamiot ja lämpimät hot oil -hiusnaamiot! Molemmat tuotteet kuulostivat niin hauskoilta ja kiinnostavilta, että sormet syyhyten odotin pakettia ja näihin tutustumista.


Hiusnaamioita julkaistiin viisi erilaista hoitamaan erityyppisiä hiuksia. Kaikki hiusnaamiot on yksittäispakattuja, mahdollisimman ekologisesti tietenkin. Kasvonaamioita tuli myös viisi erilaista eri ihotyyppien tarpeisiin. Myös kasvonaamiot ovat yksittäispakattuja ja yhdestä naamiosta riittää noin 3-5 käyttökertaan. Hiusnaamioilla on hintaa 8,95€/kpl ja kasvonaamioilla 13,50€/kpl. 


Sain testiin kolme erilaista naamiota, joiden ajattelin parhaiten sopivan mun ihoni tarpeisiin. Bunny Moon, 1000 Millihelens ja Just to clarify ovat kaikki hyvin erilaisia keskenään, mutta toimivat hyvin toisiaan täydentäen. Jellykasvonaamiot eivät sisällä säilöntäaineita ja ne säilyvät huoneenlämmössä 4kk valmistuksesta. Koostumukseltaan nämä ovat todella hauskoja ja erikoisia, nimensä mukaan kuin hyytelöä. Joku teistä on saattanut Snapchatista nähdä kun kokeilin näitä ensimmäisen kerran ja sormella painettaessa naamio vain hyllyi (onko se sana?). Voin siis sanoa näiden tuoneen ainakin hauskuutta mun ihonhoitorutiiniini :D.


1000 Millihelens sisältää zeoliitti- ja kaoliinisavea sekä vihreää teetä. Sen tarkoitus on syväpuhdistaa ihoa ja tehdä ihosta sileä ja pehmeä sekä kirkastaa kasvojen ihoa. Tuoksusta löytyy neroli, sitruuna ja appelsiini, joiden tarkoitus on kohottaa mielialaa. Mä olen tykännyt tästä naamiosta todella paljon. Kevyenä kerroksena se on pehmentänyt ja silottanut kasvojeni ihoa ja kunnon kerroksella olen huomannut myös syväpuhdistavan vaikutuksen. Tämä on kuitenkin sellainen naamio, jotka jatkossa tulen käyttämään enintään kerran viikossa tai parissa, ettei kasvot pääse ärtymään. 

Bunny Moon on antibakteerinen ja kosteutta sitova naamio, joka tuoksuu ihanan makealle hunajalle ja vaniljalle. Tämä on todellinen hemmottelunaamio ja varmaankin mun suosikkini kaikista kolmesta. Naamio sisältää myös kamomillaa ja samettikukkaa, jotka rauhoittavat ihoa ja mieltä ja tämä sopiikin täydellisesti käytettäväksi raskaan työpäivän jälkeen tai kun iho kaipaa extra huolenpitoa.  

Just to clarify on kirkastava kasvonaamio, joka antaa kasvoille raikkaan tunteen. Naamio sisältää papaijamehua, joka puhdistaa ja kuorii ihoa kemiallisesti ja bambua, joka kuorii ihoa mekaanisesti. Ulkonäöltään naamio muistuttaa papaijaa ja sen siemenet on tehty hiilellä mustaksi värjätyistä agar agar helmistä. Tämän tuoksu on todella hyvä, jos satut pitämään raikkaista ja hedelmäisistä tuoksuista. 


Hot oil -hiusnaamiot on tehty muistuttamaan hieman tikkaria tai jäätelöpuikkoa. Nämä hauskat naamiot on kiinnitetty tikun päähän, ja ne on tarkoitus sulattaa kiehuvaan veteen, jolloin ne sulavat tahnamaiseksi naamioksi. Tämän voi sulattaa kerralla, tai murtaa osiin ja käyttää pienempinä annoksina. Itse sulatin kaiken kerralla ja se riitti sopivasti mun pitkille hiuksille ja miehen lyhyeen tukkaan. 


Hair Doctor tarjoaa ensiapua ärtyneelle päänahalle. Naamio sisältää viilentävää mentolia ja hoitavia yrttejä, jotka rauhoittavat päänahkaa ja vilkastuttavat verenkiertoa. Naamion sisältämä lanoliini hoitaa samalla myös hiuksia tehokkaasti. Itse kärsin päänahan psoriaasista ja mun päänahkani on jatkuvasti kutiava ja ärtynyt, joten ajattelin tämän olevan hyvä apu mun vaivoihin. Tuoksultaan tämä ei ollut ehkä se houkuttelevin, voimakas yrttinen tuoksu kuitenkin lupaili hyvää lopputulosta. Olinkin oikein tyytyväinen tähän ja mun päänahkani oli kiitollinen saamastaan avusta. 

Yuge lupaa tehdä hiuksista hoidetut ja tuuheat. Se sisältää tuuheuttavaa merisuolaa, kiiltoa tuovaa jojobaöljyä sekä hoitavaa Guar-kumia. Kuulostaa lupaavalta! Lisäksi tämä tuoksuu tosi hyvälle, vähän kuin purkkapalloille tai jollekin sellaiselle! En ole tätä vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta odotan innolla ja vitsi tää on myös tosi söpön näköinen. 

Oletteko jo ehtineet tutustua näihin uutuuksiin?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteinä

21 kommenttia:

  1. Noi jellymaskit näyttää ihan syötävän herkullisilta. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää ja tuoksuu myös! :) Etenkin tuo Just to clarify tuoksuu niin herkulliselle.

      Poista
  2. Hiusnaamiot kuulostaa todella hauskoilta! Ehkä pitäisi hankkia tollanen testiin :D Ostin itselleni ton Bunny Moon jellynaamion ja se oli kieltämättä aika mielenkiintoinen tapaus. Ehkä vähän turhan vaikeakäyttöinen mun makuuni, mutta toisaalta taas kivan erikoinen ja hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti, nuo oli tosi kivan oloisia :) Ja se lämpö tuntui kivalta päässä. Mä sitten taas tykkäsin noista kasvonaamioista kun oli niin helppoja :DD Sen kun vaan kaapaisi nokareen käsiin, hieroi notkeaksi ja levitti kasvoille :)

      Poista
  3. Apua en mä kestä, mä rakastan hiusnaamioita ja kasvonaamioita ja kaikkee millä voi hemmotella itteään ja läträtä. Sen lisäksi mä rakastan Lushin tuotteita mut en tiedä enää missä on lähin Lush myymälä. Mahtaakohan niillä olla verkkokauppaa? Just kirjoitin blogiini kun viikonloppuna hemmottelin itteäni just kasvonaamioilla ja kuorintavoiteilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LUSHin myymälöitä on mun käsittääkseni vaan Helsingissä, joten itse suosin verkkokauppaa, www.lush.fi :) Nuo postauksen linkit vie muuten suoraan verkkokauppaan ja näihin tuotteisiin. Naamiot on kyllä ihanaa hemmottelua <3

      Poista
  4. Mä haluun noi kaikki! Bunny Moonin ja Hair doctorin. Kuulostaa tosi ihanille ja niin kivoja joululahjoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, nää on tosi kivoja joululahjaideoita! :) Nuo hiusnaamiotikkarit voisi vaikka käärästä vaan johonkin söpöön joulunauhaan ja antaa kavereille tms :P

      Poista
  5. Mulla on yksi tuollainen jellynaamio ja kyllähän se hytisevä olomuoto on aika hauska. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö? :D Mä käyn aina välillä vaan tökkimässä noita ihan muuten vaan :P

      Poista
  6. Onpa hauskan kuuloisia uutuuksia! Lush on ehdottomasti brändi, johon haluaisin tutustua paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LUSH on aivan ihana, kannattaa ehdottomasti tehdä parempaa tuttavuutta!

      Poista
  7. En ole ehtinyt tutustua, mutta vaikuttaapa todella kivoilta! Hauskoja nuo tikkarin muotoiset hiusnaamiot! Ja haluaisin ehdottomasti kokeilla jellynaamioita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jellynaamiot on must! :D Kannattaa tutustua niihin muihinkin vaihtoehtoihin, joka ihotyypille löytyy varmasti sopiva :)

      Poista
  8. Lush uutuudet taitavat mennä ostoslistalle :)

    VastaaPoista
  9. Olen kuullut näistä uutuuksista, mutta en ole ehtinyt vielä perehtymään niihin. Mutta Lush on yksi suosikki kosmetiikkamerkeistä ja ne tuotteet eivät ole koskaan pettäneet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ei myöskään petä, sen verran ihania tuotteita :) LUSH onnistuu aina tuomaan kaikkea uutta ja jännää markkinoille.

      Poista
  10. Moi olisin shipitosta kydynyt. Eka boxycharm nyt shipiton varastolla. Mitä lairan tulliselvitykseen sisällöksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa kiireessä ihanaa tekstiä...mut tosiaan eka shipiton paketti. Colourpopilta oon aikaisemmin tilannut jo useamman kerran ja tulliselvitys on ollut helppo tehdä kun sisällön ja eri tuotteiden arvon on tiennyt. Mut miten laitetaan tämmösen ylläriboxin sisällön arvot....

      Poista
    2. Moi! Mä laitan siihen yleensä vaan "cosmetics" tai "Boxycharm" ja summaksi sen 21 dollaria ja hyvin on tullut perille :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...