maanantai 17. heinäkuuta 2017

Morphe x Jaclyn Hill paletti + Arvonta

Tän postauksen kirjoittamista mä oon odottanut jo kuukausia. Voitte vaan kuvitella mikä fiilis kun vihdoin sain tän pitkään ja hartaasti odotetun paletin käsiini, pääsen esittelemään sen teille ja kaiken lisäksi vielä arpomaan yhden ihanuuden teillekin! Kyllä vaan, postauksen lopusta löydät ohjeet miten osallistua tän kovasti odotetun ja hypetetyn paletin arvontaan. Jos jostain syystä et vielä arvannut, kyseessä on tietenkin Morphen ja Jaclyn Hillin uusi yhteistöpaletti. Jaclyn on puhunut tästä paletista jo ainakin puoli vuotta ja tekeillä se on ollut pari vuotta. Nyt tämä on vihdoin julkaistu ja ensimmäinen erä myytiin loppuun 45 minuutissa. Yllättikö, no ei! Kaikki mihin Jaclyn koskee on täyttä kultaa ja myydään aina loppuun erittäin nopeasti, tämä ei ollut poikkeus. 


Tämä paletti ei ole perinteinen Morphen paletti, sillä Jaclyn on ollut mukana sen suunnittelussa alusta asti ja luonut itse kaikki paletin sävyt, mukana on siis pelkkiä uusia sävyjä, joita ei löydy Morphen muista paleteista. Jaclyn teki silloin pari vuotta sitten yhteistyötä Morphen kanssa, mutta silloisessa paletissa oli koottuna Jaclynin suosikit Morphen olemassa olevasta valikoimasta. Paletti eroaa ulkoisesti paljon Morphen tutusta linjasta. Jaclyn on valinnut palettiinsa valkoisen pohjan ja tämä on sitä kovaa pahvia, eikä muovia kuten Morphen vanhat paletit. Kannessa on paletin nimi ja Morphen logo. Tyylikäs ulkoasu ei valitettavasti pysy siistinä pitkään, sillä tuohon materiaaliin tarttuu kaikki lika ja luomivärit ja sormenjäljet. 


Paletti oli pakattu tuttuun tapaan pahvilaatikkoon, jonka takaata löytyi Jaclynin kuvia ja terveiset paletin ostajille, jossa hän kertoo hieman työstä paletin takana. Itse paletin takaata ei valitettavasti näitä kuvia tai tekstejä löydy, vaan sinne on painettu paletin logoa harmaalla kirjoituksella. 


Sitten päästään itse asiaan, eli näihin sävyihin. Paletissa on 35 luomiväriä, jotka ovat tosiaan kaikki Jaclynin suunnittelemia ja valitsemia sävyjä. Sävymaailma on ensivilkaisulla hyvin lämmin ja neutraali, mutta mukaan on saatu myös muutama viileämpi sävy ja kivoja väriläiskiä, jotka tekevät tästä todella toimivan kokonaisuuden. Nää sävyt on juuri sellaisia, mitä mä rakastan, joten tämä paletti on ollut kovassa käytössä siitä asti kun sen sain käsiini. Laadultaan nämä on ihan supereita. Morphen luomivärit on yleensäkin olleet tosi hyviä, mutta näiden koostumus on jotenkin vielä paremman oloinen. Mukana on mattaa, shimmeriä, metallista ja glitteristä. Jokaiselle siis jotakin ja kaikki koostumukset ovat todella pigmenttisiä ja hyvin levittyviä, mulla ei ole ollut mitään ongelmaa näiden käytössä. 


Jos kaipaat inspiraatiota tän paletin käyttöön, suosittelen kurkkaamaan Youtuben puolelle. Sieltä löytyy toinen toistaan upeampia videoita ja tutoriaaleja tän paletin käyttöön ja tietysti myös Jaclynin oma tutoriaali ja tän paletin esittelyvideo. Jaclyn on myös nimennyt paletin kaikki sävyt, mutta valitettavasti niitä sävyjä ei ole painettu palettiin ja mun palettien mukana ei tullut sitä irtolappusta, johon ne on painettu. Nimet löytyy kuitenkin helposti netistä ja olen itselleni tulostanutkin lappusen, josta ne löytyy. 


Jos olet tästä paletista haaveillut mun tavalla, etkä halua jättää kaikkea onnettaren varaan, tulee tämä myyntiin taas huomenna 18.7 klo 18 Suomen aikaa. Kannattaa olla taas aika hereillä siellä Morphen sivuilla, uskon että paletti myydään tälläkin kertaa loppuun aika nopeasti.

Nyt sitten siihen kivaan asiaan, sain nimittäin napattua toisenkin paletin, jonka joku onnekas lukijani voittaa ja pääsee testaamaan tätä ihan itse :). Jos haluat osallistua Morphe x Jaclyn Hill paletin arvontaan, lue läpi seuraavat ohjeet.

Arvonnan säännöt:

1. Sinun tulee olla blogini lukija (myös uudet seuraajat tervetulleita) joko bloggerin, bloglovinin tai Facebookin kautta. 

2. Jätä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot mitä kautta blogiani seuraat (muista laittaa myös millä nimimerkillä, Facebook seuraajilla riittää etunimi + sukunimen alkukirjain) ja toimiva sähköpostiosoite.

Vastaa myös kysymykseen: Miksi haluat voittaa tämän paletin?

3. Seuraamalla minua myös instagramissa (@marisalomeikkaa) saat vielä yhden lisäarvan, mainitse kommentissa monellako arvalla osallistut (max 2 arpaa).

4. Postitan palkinnon vain Suomeen.

5. Arvonta päättyy 23.7.2017 klo 22.00 ja voittajaan olen yhteyksissä seuraavan päivän aikana! Jos en kuule voittajasta viikkoon, arvon uuden voittajan.

6. Jos olet alle 18-vuotias sinulla on oltava huoltajan suostumus osallistua arvontaan.

Onnea arvontaan!

Love, Mari

70 kommenttia:

  1. Minulla ei ole tällä hetkellä kovin kummoisia luomivärejä ja olisi mukavaa kokeilla jotain aivan uutta. Mukana Blogger- lukijana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  2. Seuraan kaikkialla paitsi bloggerissa.Oon tumpelo luomivärien kanssa mutta toi paletti houkuttaa harjottelemaan😍 niin siks😂

    VastaaPoista
  3. Seuraan bloglovinissa ja instassa. (Tanja Varvio, tattitv) eli kaksi arpaa.

    Jacklyn hilliä olen seurannut youtubessa ainakin kaksi vuotta, olen muutoinkin aktiivinen kauneus youtubekanavien seuraaja. Olen monet arvosteluvideot kyseisestä paletista nähnyt ja monet kehuneet juurikin kermamaista koostumusta. Kosmetiikkakeräilijänä tämä olisi kyllä oiva lisä kokoelmiini, ja varmasti pääsisi käyttöön paletin monipuolisuuden vuoksi. Lämpöset sävyt ovat enemmän se mun juttu, mutta näköjään juurikin nuo muutamat kylmät sävyt tuovat sopivasti vaihtelua. Arvostan kovasti Jacklynin vaivannäköä paletin suhteen, hän on todellakin tehnyt kaikkensa jotta paletti olisi täydellinen. Arvostan kovasti.

    tattitv(at) gmail.com

    VastaaPoista
  4. Haluaisin tuon paletin ihan niinkin yksinkertasesta syystä että se on ihan upea! Seuraan sua bloglovinin kautta nimellä juuliapirttisalo (:

    VastaaPoista
  5. Ooooh no kyllähän tämä paletti kelpaisi, koska en saanut sitä tilattua enkä oo koskaan edes testannut Morphen luomivärejä. Vitsi mikä arvonta! Seuraan blogeja aina Bloglovinin kautta, nimi taitaa olla ihan Erika Naakka :)

    VastaaPoista
  6. ÄÄÄ!!! Seuraan Bloglovinissa ja instassa. Bloglovinissa oon Charlotta Takkula ja instassa charlottaeve. Eli kaksi arpaa :) <3

    x Charlotta
    www.charlottaeve.com

    VastaaPoista
  7. Haha, ja jos toi "ÄÄ!!" jäi epäselväksi, niin siis haluan paletin, koska se on IHANA. :D Ja Jaclynkin on ihana. <3

    VastaaPoista
  8. Yes please, I wanna. Meinasinhan tän itsekin ostaa mutta rahatilanne ei joustanut sen vertaa, nyt tahtoisin ehdottomasti päästä testaamaan kun on tälläinen mahdollisuus! Seuraan Facebookin kautta, ihan hannamaria -blogina sekä Hanna Voutilaisena + tottakai Instassa! Eli kaksi arpaa :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  9. bloggerin kautta seuraan. Ja haluaisin voittaa, kun muuta palettia ei enää tarvisikaan :D

    VastaaPoista
  10. Olen seuraillut Bloggerin kautta jo tovin.
    Tuon paletin avulla pääsisi toteuttamaan kaikenmoisia visioita ja harjoittelemaan tutoriaalien avulla paremmin luomivärien käyttöä :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Bloggerlukijana mukaan.
    Metalliset ja glitteriset näyttävät kivoille, olisi kiva testailla niitä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  12. No ohoh Mari!! Aikamoinen saalis hei! Seuraan Facessa ja Bloglovinissa (ootmeikannut).
    Mä meinasin ihan ostaa tämän paletin, mutta hinta tuli tässä esteeksi. Muuten olisi päässyt mun synttäriostokseksi! Swatchit tästä on ollut tosi vakuuttavia (:
    Oon mukana yhdellä arvalla! anna(at)ootmeikannut(piste)com

    VastaaPoista
  13. PAKKO saada tää paletti!! Ihana!! Oon jo pitkään halunnut tehdä jonkin värikkään silmämeikin, jossa käytän turkoosia ja oranssia ja tämä paletti ois ihanteellinen siihen... Oon pitkäaikainen Jaclynin fani ja oon kuolannut tätä palettia siitä asti kun tää ilmestyi, mutta onpa piru vie kovan työn takana tän saaminen :D Seuraan bloglovinin ja facebookin kautta (Helmi S.) :) Seuraan myös IG:ssä (helmimks)!

    helmi.soppela@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Seuraan Bloggerin kautta. Tämä olisi kiva saada, itsellä ei ole häävit luomivärivarastot. Muutama yksittäinen, pakettia ei vielä ole :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Voi apua miten ihana arvonta! Olen kuolaillut tätä youtubessa, mutta muahan ei saa tilaamaan, jos joutuu tullien kanssa kikkailla, joten pointsit sulle ahkeruudesta. <3

    Seuraan sinua kaikkien mainittujen kanavien kautta. Voittaa haluan juuri edellä mainitun takia, eli en tilaa tuotteita paikoista, joista joutuu maksamaan tulleja, joten tämä on siltä osin ulottumattomissani. Toinen on se, että tässä paletissa on todella upea nudejen sävyjen valikoima, mitä rakastan!

    Kahdella arvalla mukana.

    hakusanarakkaus[at]gmail.com

    VastaaPoista
  16. Bloggerin kautta mukana! Mulla on oikeastaan vaan perus marketeista saatavia luomivärejä, joten olisi mahtava päästä testaamaan tätä. Todella kauniit sävyt!
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onpas ihana paletti!

    Blogger- ja Ig-seuraaja

    smykki(at)gmail.com

    http://smykki.blogspot.fi

    VastaaPoista
  18. On niin upea ja monipuolinen paletti, että todellakin toivoisin sen voittavani :)

    Seuraan bloglovinin kautta.

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Seuraan bloglovinin kautta. Haluan voittaa tämän paletin siksi, että se on IHANA!
    rusana.vainio@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukaan, seuraan bloglovinin ja ig kautta!
    Haluan voittaa koska tää on IHANA, luomivärit on IHANIA ja säkin oot IHANA ❤️

    VastaaPoista
  21. Seuraan bloggerissa ja instassa eli kahdella arvalla mukana! Haluan voittaa kyseisen paletin koska olen suurin Jaclyn-fani ja olen odottanut paletin julkaisua jo monta kuukautta mutta silti nykyisellä opiskelijabudjetilla minulla ei ole varaa tilata sitä huomisessa uudelleenjulkaisussa enkä halua jäädä ilman tuota ihanaa palettia.
    linnea.a-r@wippies.fi

    VastaaPoista
  22. Seuraan bloggerissa! :) Haluaisin kovaasti voittaa kyseisen paletin, sillä Morphen värit on tullut todistettua hyviksi ja juurikin tälläinen värikkäämpi paletti puuttuis mun kokoelmasta! (saarakia.rouvinen@gmail.com)

    VastaaPoista
  23. Seuraan bloggerin kautta nimellä sara miu. Haluaisin voittaa tämän paletin, sillä olen pitkään haaveillut Morphen paleteista ja nyt olen sosiaalisesta mediasta kuolannut kyseistä Jaclynin palettia, sillä siinä on väriskaala todella laaja eikä laatukaan näytä pettävän + mulla on tulossa Wanhojen tanssit ensi vuonna, joten tämä olisi täydellinen paletti vanhojen meikin luomiseen! (sarabhk@gmail.com) Ja löytyy huoltajani suostumus arvontaan osallistumiseen.

    VastaaPoista
  24. Seuraan Bloggerin kautta & instagramissa (Mandimella) :) olisi super siistiä saada Jaclynin paletti, Jaclyn oli yksi ensimmäisistä kauneus vloggaajista joita aloin seuraamaan ja hän oli iso inspiraatio minulle aloittaa itsekkin kauneus vloggaamaan :) Paletti näyttää upealta ja on kuulemani mukaan myös todella laadukas!
    (mandi.mellanen@hotmail.com)

    VastaaPoista
  25. Ihan mieletöntä, että arvot tän paletin! Tää himottaa mua ihan sikana, koska tässä on niin monipuolinen valikoima luomivärejä. Mä seuraan bloglovinissa, mutta en halua kertoa nimimerkkiäni sen ollessa muodossa etunimisukunimi. Jos onni osuu kohdalle, voin ilmoittaa sen sinulle sähköpostilla. �� tintskukka@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihihiiii, pakko osallistua! Todellakin haluan tämän paletin, tosi monipuolinen, laadukas ja paljon sävyjä, jotka passaa mulle. Kahdella arvalla mukana, bleggerissa (Sanna P) ja Instassa (kaljukeiju) ainakin seuraan. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Paletissa on niin paljon sävyjä, että tuon paletin omistajana pääsisin kokeilemaan mitä mielikuvituksellisimpia silmämeikkejä.
    Seuraan bloglovinin ja instan kautta (rouvad75)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  28. Iiikk, miten ihana paletti. Jos voittaisin tämän niin valvoisin varmaan yötkin tätä hypistellessäni.
    Kahdella mukana. Luen bloggerin kautta, tykkään fb:ssä ja instassa.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Oi kuinka ihania sävyjä! ♥ Haluaisin tämän paletin, koska rakastuin heti ensisilmäyksellä kaikkiin noihin sävyihin ja olisi niin ihana päästä kokeilemaan noita myös itse! Seuraan sua bloggerissa (nimellä Sofia) ja instagramissa (nimimerkillä sofia_ida_anneli), joten oon mukana kahdella arvalla. Mun sähköpostiosoite on sofia.pelkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Seuraan instassa nimimerkillä eltsura_j ja bloggerissa nimimerkillä Eltsura J. Eli 2 arpaa. Haluaisin paletin koska se on täynnä mulle sopivia värejä. S postini on elli.jarvinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Luen Bloggerin kautta nimimerkillä Mimosa tai Mimosa K.
    S-posti: talkandbake@suomi24.fi

    Tämä ois niin kiva paletti miulle, joka ei tykkää räväkistä väreistä, mutta harjoittelun kannalta tässä on niitäkin muutama :D

    1 arpa.

    VastaaPoista
  32. Seuraan bloggerissa (H) ja instassa! :)
    Riittääkö perusteluksi, että haluaaaaaan...! :D Ihanan monipuolinen paletti!

    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  33. Seuraan bloggerissa ja instassa, eli kaksi arpaa. Haluaisin voittaa paletin, koska rakastan sen värejä, en ole Morphen luomivärejä päässyt vielä kokeilemaan, kaipaisin piristystä kurjasti menneeseen kesään, sekä luultavasti arvonta on ainut mahdollisuus saada tuo ihana paletti, joten pidän sormet ja varpaat ristissä, että onni kerrankin potkaisisi :) krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Seuraan bloglovinissa ja instassa (nimimerkeillä Veera t. & veerauttaja) eli kahdella arvalla osallistun!
    Haluaisin voittaa paletin siksi, että en ole kokeillut mitään Morphen tuotteita, ja minua harmitti jo silloin aikoinaan kun en onnistunut hankkimaan sitä Jaclyn Hillin ensimmäistä yhteistyöpalettia. Ja meikkivideot, mitä olen tästä paletista nähnyt, ovat huikeita!
    homekurkku@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Morpehen tuotteita olisi kiva päästä kokeilemaan, siksi tämä paletti kiinnostaa:)
    Seuraan Bloggerin kautta (SariBP) ja instassa eli 2 arpaa.
    blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Sari, arpaonni suosi sinua :)

      Poista
    2. Kiitos, Mari<3 Oon niin iloinen, että hyppäsin riemusta kattoon:)

      Poista
  36. Oi oi, miten houkutteleva arvonta! Niin paljon kehuja olen kuullut tästä paletista, että pakko osallistua :) Seuraan Bloglovinissa nimellä Milja, Instassa @milsuu. Kahdella arvalla siis mukana!

    VastaaPoista
  37. Mukana blogger-lukijana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Osallistun kahdella arvalla, seuraan Bloggerin kautta ja Instassa :) Mun pitäisi voittaa paletti, koska olen luomivärien suhteen epämukavuusalueella ja tästä saisi hyvän harjoituspaletin, sävyt ovat nimittäin omalla mukavuusalueellani ^_^ ^_^

    salkanposti@gmail.com

    VastaaPoista
  39. ÖÖÖ ääää ihana! En oo pariin vuoteen viitsinyt/voinut osallistua arvontoihin kun oon asunut ulkomailla. Nyt kuitenkin parin viikon päästä muutto takaisin Suomeen, joten joskos nyt voisin jo? :) Tää paletti näyttää niin ihanalta ja Morphelta en vielä mitään omistakaaan, joten enemmän kun mielelläni ottaisin kokoelmaani! Bloglovinin kautta Nananna ja instakin on seurannassa (anlokou). stigaba@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Vautsi mikä arvonta! 😍 Seuraan bloglovinin (ida8815) ja instan (beautyblogdivine) kautta! 😊 Toi paletti on yksinkertaisesti niin upea, että ihan jo sen vuoksi olisi ihanaa saada tuo! Jaclyn Hill on myös yksi lempitubettajistani 😊 beautyblogdivine(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. No nyt olis kyllä niin mun sävyt ja pientä lisätwistiäkin vielä! Joten kahdella arvalla tavoitellaan!
    betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Seuraan blogiasi bloggerissa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  43. No vau, kahdella arvalla mukana! Seuraan Bloggerissa nimellä Elise H. ja Instagramissa nimellä @elisemaaria. Haluaisin voittaa tuon ihanuuden, koska se on niin upea ja aivan varmasti monikäyttöinen :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Kahdella, bloggerin kautta olen seuraillut.
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Kahdella mukana, bloggeri ja instaseuraaja olen. :) Värikkäämmät luomivärit ovat kyllä niin epämukavuusaluettani kuin vain voi olla, mutta nuo näyttävät niin kiinnostavilta sävyiltä! Onneksi luonnollisempia sävyjä löytyy enemmän silti. ;D
    karmiinisuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Ai miksikö haluaisin voittaa tämän! Koska se on upea! Näen jo sieluni silmissä, millaisia meikkejä tuolla voisi taikoa. Paletti ei todellakaan jäisi pölyttymään.

    Minun on pitänyt jo pidempään kokeilla jotain palettia Morphelta, mutta se on vielä jäänyt tilailuhankaluuden takia. Erityisen upeaa on, että heidän näissä isoissa paleteissa on lukuisia värejä tarpeeksi läheltä toisiaan. Näillä häivyttely ja värien sitominen yhteen saa aivan oman merkityksensä.

    Ja nii, koska Jaclyn on aivan mahtava! <3

    Seurailen bloglovinin kautta, msesmsesmses@gmail.com. Eli yksi arpa.

    VastaaPoista
  47. Yhdellä arvalla mukana ja seuraan blogiasi bloggerin kautta! Jotenkin vain erittäin monipuolisen oloinen paletti, jota olisi ihanaa päästä testaamaan!

    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana! Seuraan Bloggerin kautta, Solja Helene & instagramissa. Haluaisin voittaa tämän paletin, koska olisi huikea mahdollisuus päästä kokeilemaan erilaisia silmämeikkejä upealla värivalikoimalla :)
    soljamarttinen@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Bloggerin kautta mukana :)
    Ja tarvisin tämän koska oikeasti tarvisin tällä hetkellä uuden paletin missä vaikka mitä värejä, koska tällä hetkellä en omista kuin yhden paletin missä ruskean sävyjä.
    maikinposti8@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Olen ollut jo Jaclynin suuri fani jo kolme-neljä vuotta ja olen aina sanonut itselleni, että jos Jaclyniltä tulee joku yhteistyö meikkijuttu ulos niin mä ostan sen ja ei tekosyitä. No beccan yhteistyöpaletti meni ohi suun, koska olin silloin työttömänä ja hyvä kun rahat riittivät laskuihin, saatika ruokaan (onneksi on ihana poikaystävä joka autto ruoan ostamisissa). No nyt kun tuli tämän paletin vuoro, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa viimeisen vuoden ja lupasin ostaa näitä yhden itselleni ja yhden meikkikittiin harjoittelua varten (harjoitellessa meikkausta muille), niin tilanne on se, että pääsin kouluun, jota varten mun on ostettava kuukauden päästä 380 euron tarvikepaketti, että voin edes käydä koulua. Eli sinne menee jokaikinen sentti laskujen ja ruoan jälkeen ja hyvä jos siltikään saan sitä rahaa kokoon ajoissa, todennäköisesti en. Vitsi mä kyllä sanon. Aina silloin kun olisi rahaa ostaa jotain uusia juttuja (oli se sitten meikkejä tai vaatteita), niin ei ole mitään mielenkiintoista mailla halmeilla ja sitten kun rahaa ei yksinkertaisesti voi laittaa mihinkään muuhun kun ruokaan niin sitten olisi tarjolla vaikka ja mitä! Kyllä joskus vaan sanotaanko ketuttaa! :D Ja toiseksi tässä on paljon sellaisia sävyjä mitä mulla ei ole ja mitä haluaisin testata + koostumus kuulemma hipoo täydellisyyttä <3 Ja tästä olis myös hyötyä tulevassa koulussani vapaavalintaisilla meikkauskursseilla :O <3 Johon of course olen menossa! Haluun tän paletin itselleni niin paljon, että mä en kestä!

    Kaksi arpaa eli Facebookin kautta (Mari L.) ja instagramin (@lookbymari). Sähköposti on lookbymari@gmail.com :)

    VastaaPoista
  51. Bloggerin kautta. Tämä tulisi tarpeeseen, koska en omista palettia. Muutama hassu (ja tylsä!) luomiväri löytyy. Tämä olisi niiiin paljon kätevämpi :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Seuraan sua täällä ja instagrammissa, joten kahdella arvalla mennään. Haluaisin voittaa tämän, koska mulla on synttärit tänään ja olen tätä himoinnut pitkään! Ja tietenkin missannut ostohetket, kun ovat heti menneet sivu suun. Mutta, tämän haluan <3

    VastaaPoista
  53. Oi, mikä paletti! Tällä paletilla pääsisin vihdoin harjoittelemaan myös värillisen silmämeikin tekoa, ihania sävyjä! :) Osallistun yhdellä arvalla, seuraan Bloggerin kautta. kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Seuraan Facebookissa ja Instagramissa (SuviS ja tsuffeli_).
    Tämä palkinto olis aivan erityinen siitä syystä, että Jaclyn Hill oli ensimmäinen meikkivloggaaja, jonka videoita katsoin :)
    salosuvimaria@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Seuraan facebookissa (Henna J.) ja instagramissa (hensuliii). Omistan lähinnä yksittäisiä luomivärejä, joten tämä paletti tulisi kyllä tarpeeseen :)
    henna.jussila@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. facessa seuraan ja olen pitempää aikaa toivonut luomiväripalettia juuri nuita ihania sävyjäkin,kun olisi syntymäpäivä 14.8.nikn lahjaksi itselle��Sandi Österlund /sandi.osterlund@luukku.com




    VastaaPoista
  57. Bloglovinissa viiviK nimellä seuraan ja myöskin instagramissa eli kaksi arpaa! Ja haluan voittaa tämän koska Jaclyn on mun ehdoton suosikki meikkitubettaja ja kyllä tälläisen meikkifriikin vaan pitäisi tämä paletti omistaa koska <3<3

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Seuraan bloggerin kautta. Mulla ei ole kunnollista luomiväripalettia ollenkaan :/
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Seuraan sinua sekä Bloglovinissa että Instagramissa nimimerkillä Julsqa, eli kaksi arpaa :) Haluaisin voittaa tuon paletin, sillä olen seurannut Jaclynia alusta asti ja olisi ihana päästä kokeilemaan hänen luomustaan, mutta en tällä hetkellä opiskelijana voi pistää niin paljon rahaa palettiin.
    julia.poukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Vou, ehdottomasti arvonnassa mukana! Olen palettia kovasti kuolaillut Youtubessa ja odotuksessa mukana Jaclynin snäpeissä :)

    Olisi ihana saada tämä hypetetty paletti, sillä luotan ehdottomasti Jaclynin tehneen hyvää työtä tämän suhteen ja tuotteen olevan aivan huippu. Luomiväri-inspiraationi on ollut jo tovin kadoksissa, joten tällä saisi varmasti taas intoa fiilistellä ihania silmämeikkejä! ♥ Myös paletin värimaailma miellyttää omaa silmää kovasti.

    Seurailen bloglovinin kautta nimellä Anni ja instaseuraajana kalastan myös toisen arvan (anniivu) :) s-posti: ajatuksiakirjamaasta@hotmail.com

    - Anni

    VastaaPoista
  61. Kahdella arvalla mukana; seuraan bloggerin, Facen ja Ig:n kautta. :)

    Minun pitäisi tämä voittaa siitä syystä, että rakastan luomivärejä (kuten ehkä olet huomannutkin :D) ja tämä olisi ehdottomasti saatava rakastamaani kokoelmaan mukaan - ei tokikaan vain ihailtavaksi vaan ihan aidosti ja oikeasti käyttöön. :)

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Voi, laitoin juuri kommentin muttei se tainnut tulla...

    Olen vannoutunut JH-fani ja katsonut varmasti kaikki hänen videonsa! Paletin tilaaminen merten takaa asti sekä suosiosta johtuva huono saatavuus saivat minut jo luulemaan, etten koskaan tule palettia saamaan käsiini. Ehkä tämä arvonta kääntäisi tuurini. :)

    Meikeissä olen viime aikoina rohkaistunut värien käytössä, mutta en haluaisi investoida suuria summia laajaan värikkäiden luomivärien kokoelmaan. Siitäkin syystä tämä paletti olisi minulle täydellinen!

    Olen mukana kahdella arvalla: Tykkään ja seuraan FB:ssa nimellä Jasmiina R, instassa jaspehh.

    VastaaPoista
  63. Bloggerin kautta seurailen ja paletin haluaisin, noh, kato nyt sitä, se on UPEA!!! Kuka tota ei haluais?
    Supernatural-93@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Bloggerlukijana (Henna73) ja instaseuraajana (hannamarilp) kahdella mukaan ja tuon paletin jälkeen ois kaikki tarpeellinen :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  65. Ehkä taas inspiroituisin käytttämään vähän värikkäämpiä luomivärejä ;) Hieno palkinto!
    Bloggerlukijana samalla nimellä tai sitten voi olla väli etunimen ja sukunimen 1.kirjaimen välillä, en muista tarkalleen.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  66. Bloggerissa aloin seurata :) elli.leppiniemi@live.fi
    Itseltä löytyy jo yksi Morphen paletti ja se on niin isoa rakkautta että sitä riittäisi hyvin toisellekin paletille :)<3

    VastaaPoista
  67. Oon seurannu sua jo monta vuotta bloggerin kautta 😊 Haluaisin voittaa kyseisen paletin, sillä sitä olen himoinnut, mutta en ole raaskinut ostaa. Paketista löytyy niin neutraaleja kuin värikkäämpiä sävyjä, jolla voi tehdä monenlaisia lookkeja ❤

    neea.akerfelt@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Luen bloggerin kautta. :) tiianooraanniina@gmail.com
    Paletin haluaisin voittaa koska olen haaveillut siitä ja köyhänä opiskelijana minulla ei siihen ole itsellä varaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...