sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Syyslookki collab - Inspired by Kathleen Lights for ColourPop

Tänään se vihdoin koitti. Pitkään odotettu ja suunniteltu päivä, jolloin saan julkaista blogini ensimmäisen collab -postauksen. Sain kesällä idean toteuttaa jonkun toisen bloggaajan kanssa yhteistyöpostaus, jossa molemmat tekisivät ColourPopin tuotteilla oman näköisensä meikkilookin. Piti vain löytää toinen ColourPopiin hurahtanut kosmetiikkabloggaaja ja onneksi sellainen löytyikin kahvihuoneen porukasta nopeasti! Ria G Beauty blogin Ria suostui lähtemään mukaan projektiin ja siitä se sitten lähti. 

Pitkän suunnittelun ja prosessoinnin jälkeen päädyimme molemmat tekemään teille omat versiomme syksyisestä meikistä, joka on saanut inspiraationsa Kathleen Lightsin ColourPopille suunnittelemasta Where the light is luomivärinelikosta. Sovimme kumpikin käyttävämme kyseisestä nelikosta luomivärejä, mutta myös muut merkit olivat sallittuja. 

Oman meikkini tein kahteen kertaan. Perjantaina meikki onnistui loistavasti ja olin super tyytyväinen. otimme kuvat mieheni kanssa ja ahh, seuraavana aamuna huomasin, että kuvat olivat käyttökelvottomia. Valottuneita ja kasvot täynnä varjoja. No, minähän sitten reippaana flunssan kourissa tein meikin uudestaan tänään. Onneksi tuotteet olivat vielä hyvässä muistissa ja meikki onnistui lähes yhtä hyvin kuin eilenkin, jes! Taas otettiin kuvat ja siirsin ne koneelle. Olinkin super tyytyväinen kuviin, kunnes vastaan tuli ensimmäinen silmäkuva ja huomaan.. ei ripsaria! Huoh. Ei muuta kun kolmannen kerran kuvaamaan, tällä kertaa ripsarin kera. Kolmannella kerralla alkoi jo iskeä pieni epätoivo ja noin sadasta otetusta kuvasta sain juuri ja juuri valikoitua nämä muutamat blogiin. Välillä on näitä päiviä. Nyt kuitenkin pitkän alkuvuodatuksen jälkeen mennään katsomaan millaisen meikin minä sain aikaan!


Syksyisestä meikistä minulle tuli heti mieleen lämpimät oranssin ja ruskean sävyt. Tiesin, että halusin  pääosaan Kathleenin nelikosta upean oranssikultaisen metallisen sävyn nimeltä kathleenlights ja lähdin sen ympärille rakentamaan muuta meikkiä. En halunnut liian tummaa smoky meikkiä enkä toisaalta liian arkistakaan. Yhdistin tuohon upeaan oranssikultaan mattaisia oranssin ja lämpimän ruskeita sävyjä ColourPopilta ja Morphen Jaclyn Hill Favorites paletista. Voisin kutsua tätä meikkiä syksyiseksi viikonloppumeikiksi. 


Meikkivoiteena käytin MACin pro longwear nourishingia sekoitettuna siihen uuteen Lumenen glow meikkivoiteeseen, joka tuli livboxin mukana. Täydellinen yhdistelmä. Mac tuo peittävyyttä ja Lumene kuultoa, lopputuloksena kaunis, tasainen ja kuultava meikkipohja. Aurinkopuuteri, poskipuna ja highlighter on kaikki ColourPopin, listaan sävyt ja muut vielä tuonne alas josta voit ne käydä kurkkaamassa!

Suosikkijuttuni meikissä silmien lisäksi on ehdottomasti tuo huulipuna. Se huutaa syksyä. Lämmin, ruskeaan ja oranssiin taittava punainen. Kyseessä on Kathleen Lightsin Ofralle suunnittelema liquid lipstick sävyssä Miami Fever ja se sopi tähän lookiin kuin nenä päähän, muita vaihtoehtoja ei tarvinnut edes miettiä. Ja sopihan se myös collabin teemaan, koska Kathleen. 


Tässä näette vähän millaisia ne epäonnistuneet kuvat olivat. Tykkään värikkäistä puista taustalla, mutta valo heijastuu kasvoille niin pahasti, että meikistä ei näe juuri mitään kaikkien varjojen ja heijastusten lomasta. Uusi kuvauspaikka voisikin olla seuraava projektini. Tykkään ulkokuvista, mutta ne tuntuu olevan vaan todella haastavia. 



Tässä näkyy ehkä parhaiten nuo upeat lämpimät murretut sävyt. Liikkuvalla luomella siis kathleenlightsia, luomivaossa eri oranssin ja ruskean sävyjä ja ulkonurkkaa tummennettu punertavalla tummanruskealla sävyllä. Rajausta en tehnyt, painelin vain hyvin kevyesti mattaa ruskeaa luomiväriä aivan ripsien tyveen. Antakaa anteeksi kökkäreiset ripsarit, sutaisin ne hyvin nopeasti siinä ennen kolmatta kuvauskertaa ja lopputulos on sen näköinen. 


Toivottavasti tykkäsitte ja saitte jotain inspiraatiota mun meikistä, itse voisin käyttää tätä vaikka joka päivä seuraavan kuukauden :D. Ja nyt käykäähän katsomassa millaisen meikin Ria sai aikaan! Itse ainakin odotan jännityksellä kuinka samanlaiset tai erilaiset tehtiinkään ja miten Ria on hyödyntänyt Where the light is -nelikkoa! Rian postaukseen pääset tästä.

Love, Mari

Meikissä käytetyt tuotteet:

Maybelline Baby skin instant pore eraser
MAC pro longwear nourishing waterproof foundation, NW25
Lumene nude perfection glow foundation, 2 soft honey
Urban Decay Naked skin weightless complete coverage concealer, light neutral
MAC prep + prime transparent finishing powder
benefit Hoola bronzer
ColourPop Super shock cheek, Poolside, Prenup & Lunch money

Urban Decay primer potion original
ColourPop "Where the light is" collection, Cornelious, Kathleenlights & Blaze
Morphe brushes Jaclyn Hill Favorites palette
Urban Decay 24/7 glide-on eye pencil, Whiskey
Too Faced Better than sex mascara

Ofra liquid liquid lipstick, Miami Fever

Urban Decay The brow box, Brown sugar
Lumene blueberry eyebrow shaping wax, Blond 3

6 kommenttia:

  1. siis toi huulipuna on jotain niin upeeta !! :o ♥ tilasitko ihan ofralta vai? pitääpä ehkä hankkia se, kuhan sitä tulee taas myyntiin sinne

    www.tthekidult.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on mun ehdoton syyslemppari nyt kun sen vihdoin sain :). Tilasin suoraan ofralta, Kathleen Lightsilla oli -40% alekoodi ja Shipiton kautta sain postit parilla eurolla.

      Poista
  2. Tosi kiva meikki ja toi huulipuna on kyllä ihan täydellinen syksyyn :) Tätä oli hauska tehdä ja suunnitella :)

    VastaaPoista
  3. Täydellinen syysmeikki! Oltiin juuri keräilemässä ulkona tippuneita lehtiä ja huulipunasta tosiaan tulee mieleen ihana syyruska :) Meikin kruunaa vielä kaunis kampaus ja neule! Täysin nappiin koko kokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, kylläpä lämmiti mieltä näin viileänä syysiltana :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...