Heippa ja ihanaa alkavaa aurinkoista viikonloppua! Tänään vuorossa huhtikuun livboxin esittely, koska tajusin eilen, etten ole tehnyt näitä moneen moneen kuukauteen ja kuitenkin livbox on yksi parhaista jutuista aina kuukauden alussa! :) Mä olen niin rakastunut tähän konseptiin. Se, että saat joka kuukausi kotiisi yllätysboxin täynnä kosmetiikkaa ja meikkejä on vaan ihan parasta tällaiselle kosmetiikkaholistille, joka sattuu rakastamaan yllätyksiä. Kuin olisi Joulu joka kuukausi. Jos livbox ei jostain syystä ole vielä tuttu sinulle, suosittelen ehdottomasti tutustumaan ja tilaamaan omasti täältä.
Boxissa on yleensä 5-7 tuotetta, osa näytekokoisia ja osa täysikokoisia. Tuotteet ovat aina jollakin tavalla ajankohtaisia ja boxissa on myös paljon uutuus tuotteita, joita on kiva päästä testaamaan ennen kuin ostaa täysikokoisen. Boxien laatu vaihtelee kovasti, koska vaikeahan kaikkia olisi miellyttää joka kuukausi. Itse tykkään tietysti eniten boxeista, joissa on jokin meikkituote mukana. Maaliskuun boxi oli huippu, harmi etten sitä muistanut esitellä, mutta ei tämä huhtikuunkaan ollut ollenkaan huono, vaikkei ihan samalle tasolle päässyt.
Tältä boksi siis näytti avaamisen jälkeen. Huhtikuun teemaväri oli vaaleanpunainen, tuotteet oli siis kääritty kauniin vaaleanpunaiseen silkkipaperiin ja laatikkoa koristi vaaleanpunainen nauha. Ensi silmäyksellä boksi näytti tosi kivalta.
Huhtikuun boksi oli tavallista leveämpi ja olihan tässä paljon tavaraakin. Mukana oli 6 tuotetta, jotka oli esitelty lapussa ja yksi yllätys Iberolta. Pitkäaikaiset tilaajat saivat myös extra lahjan. Näitä on tullut joskus ennenkin, viimeksi muistaakseni jouluna, ja musta on kivaa, että pitkäaikaisia tilaajia muistetaan jotenkin. :)
Nämä tuotteet eivät niin kauheasti sytyttäneet, mutta eiköhän nekin käyttöön tule. Kyseessä siis rfsu:n Easy Shavin' - Intim shaving gel (5,60€/200ml) ja Nice n'Cool - Intim after shave (5,90€/50ml). Mukana oli myös rfsu:n höylä, josta ei ollut mainintaa esittelylappusessani.
Lumene LAB silottava ja kosteuttava silmänympärysvoide (18,90€/15ml) oli erittäin mieluisa yllätys. Silmänympärysvoiteita tarvitsee aina ja tällä hetkellä minulla ei ole niitä kuin yksi käytössä, joten tämä pääsee käyttöönkin piakkoin. Tämä taisi olla vaihtoehtoinen tuote jollekin Lumenen kosteusvoiteelle, ja olen kyllä iloinen että sain tämän, koska niitä voiteita on nyt viimeaikoina tullut todella usein.
Iberon meikkisienet olivat yllätystuote ja ihan kivat myös, vaikka en kauheasti käytä perinteisiä meikkisieniä, voipi olla, että nämä lähtevät kiertoon.
Seacretin Mineral-Rich body mud (19,95€/400g) oli se extrayllätys pitkäaikaistilaajille ja odotan kyllä innolla tämän testaamista! Kaikki tällaiset erikoiset luxustuotteet on tosi kivoja, koska niitä harvemmin tulee itse ostettua, mutta ne tuo sitä kaivattua arjen luxusta.
Mukana tuli myös Essien 'Sugar daddy' minikynsilakka (13,90€/13,5ml). Kynsilakat on aina kivoja, vaikka tämä onkin lähes saman sävyinen kun toinen omistamani essien lakka.
Viimeinen tuote oli Doven uutuus Talc soft roll-on deodorantti (2,50€/50ml). Ei ehkä mikään järisyttävän mahtava tuote saada livboxissa, mutta ainakin tulee käyttöön, koska näitähän tarvii aina ja purkki on söpön vaaleanpunainen.
Mitä te piditte huhtikuun boksista? Oliko hitti vai huti? Kerro mielipiteesi kommenttiboksissa ja myös jos haluat mun tekevän arvostelua tms. jostain näistä! :)
Love, M
Nää boksit alkaa aina vaan muistuttaa toisiaan. Aika pettynyt tähän. :( ja noita kosteusvoiteita tulee jo ihan liikaa!!! mikähän on pitkä aikainen tilaaja? mulle on boksi tullut pian vuoden yhtä jaksoisesti ja ei ollut tuota ekstraa.
VastaaPoistaTuo on kyllä totta, että viimeaikoina on ollut paljon samankaltaisia bokseja. Viimekuussa itse tykkäsin suurimmasta osasta tosin. Tämä kuukausi olisi ollut mulle floppi jos olisin saanut sen kosteusvoiteen, mutta tuo silmänympärysgeeli ja kynsilakka pelastivat (tosin kynsilakka olisi voinut olla täysikokoinen). Oho, en sitten tiedä mikä heille on pitkäaikainen tilaaja, itselleni boksi on tullut kesällä kaksi vuotta, olisikohan se raja sitten vuoden kohdalla?
Poista