torstai 30. huhtikuuta 2020

Kauneusbloggaajien vappumeikkihaaste

Ihanaa vappua kaikille! Tänä vuonna vappua vietetään hieman erikoisissa merkeissä. Ei vapputoria, ei tivolia, ei kokoontumista piknikeille.. Mikään ei silti estä laittautumasta ja nauttimasta ihanasta vapusta kotona. Muiden kauneusbloggaajien kanssa päätettiin haastaa toisemme vappumeikin tekoon ja toivottavasti jakaa teille iloa ja inspiraatiota omaankin meikkaamiseen.

Meikkihaasteen teemaksi tuli tottakai vappu, mutta lisäksi päätimme, että meikeissä tulisi näkyä värit vihreä, keltainen ja pinkki. En olisi itse näitä sävyjä osannut lähteä yhdistämään, joten tämä oli tosiaan haaste itsellekin. Lopputuloksen näet seuraavaksi.

Ainiin, kurkkaa vielä postauksen lopusta linkit muiden osallistujien kanaviin ja käy nappaamassa talteen upeat meikkivinkit. Instagramista voit käydä katsomassa kuvia häshtägillä #vappumeikkihaaste :). Haastamme myös kaikki teidät lukijat mukaan tekemään omat meikkinne näillä väreillä ja lataamaan ne instagramiin tuolla häshtägillä varustettuna, niin me pääsemme ihailemaan myös teidän tuotoksia!


Vihreä on yksi mun suosikki väreistä meikeissä, mutta en olisi koskaan yhdistänyt sitä pinkkiin ja keltaiseen. Hetken aikaa pitikin miettiä miten lähden meikkiä toteuttamaan ja lopulta cutcrease vaikutti parhaalta vaihtoehdolta. Käytin meikkiin Jeffree Starin Jawbreaker luomiväripalettia, sekä yhtä sävyä Melt cosmeticsin Smoke sessions paletista. Vappumeikki vaati tottakai blingiä ja kasvotimantit onkin saatu Elina K:lta viime kesän blogimiitin goodiebagista.


Meikkipohja onnistui tällä kertaa todella hyvin omasta mielestä. Käytin kahta eri meikkivoidetta, joita Jaclyn Hill suositteli pari vuotta sitten ja nyt mun kokoelmista vihdoin löytyy ne molemmat (Dior Forever ja Hourglass Vanish stick).


Silmämeikin aloitin vihreällä mattaisella luomivärillä, jonka levitin luomivakoon yhdessä vaaleamman mintun sävyn kanssa. Leikkasin luomen 2/3 sisänurkasta lähtien peiteaineella ja päälle painelin shimmeristä pinkkiä luomiväriä (joka muuten värjäsi luomet pinkeiksi kahdeksi päiväksi..). Ulkonurkkaa tummensin tummalla shimmerisellä vihreällä. Käytin nestemäistä keltaista rajauskynää ja tein pienet pisteet pinkin ja vihreän rajalle. Silmän sisänurkkaan käytin kimaltavaa keltaista luomiväriä ja alavesirajalle keltaista kajaalia. Alaripsiin käytin myös keltaista ripsiväriä.


Haasteessa mukana olevat blogit:

Mizz Annie (youtube)
Gingerbiscuit
Dioriina
Be beauty or creepy

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Smashbox primerizer
Hourglass Vanish stick meikkivoide
Dior Forever meikkivoide
Morphe peiteaine
By Terry Hyaluronic hydra-powder
MAC Next to nothing powder
Jaclyn Cosmetics Luminous powder, Dew me
BECCA Khloé Malika bffs palette

L.A. Girl eyeshadow primer
Jeffree Star Cosmetics Jawbreaker palette
Melt Cosmetics Smoke sessions palette
ColourPop liquid liner, make luv
ColourPop creme gel liner, punch
ColourPop bff mascara, yellow goodbye
benefit Bad gal bang mascara

Illamasqua lip crayon, Media
MAC matte lipstick, Candy yum-yum

The BrowGal brow pencil
ABH clear brow gel


maanantai 27. huhtikuuta 2020

Kauneuden verkkokauppa Oletkaunis.fi

Yhteistyössä Oletkaunis.fi.
Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Tuotteet saatu.

Oletkaunis.fi on meikkeihin ja ihonhoitoon erikoistunut verkkokauppa, jonka valikoimiin kuuluu paljon mielenkiintoisia merkkejä luonnonkosmetiikasta korealaiseen kosmetiikkaan ja trendimerkkeihin, kuten Jeffree Star Cosmeticsiin. Pääsin yhteistyön merkeissä tutustumaan Oletkaunis verkkokauppaan ja sain valita testattavaksi muutamia tuotteita heidän valikoimistaan. 

Tänään tutustutaan verkkokauppaan ja muutamaan mun valitsemaan tuotteeseen tarkemmin. Näiden lisäksi valitsin vielä pari Jeffree Star tuotetta, joihin palataan myöhemmin omassa postauksessaan.


Oletkaunis verkkokaupassa on parhaillaankin hyviä alennuksia. Jeffree Star tuotteita löytyy nyt jopa -50% ja korealaisia Cosrx tuotteita -20%. Tarjouksessa myös Vita Liberataa ja NKD SKN itseruskettavia ja mulle uusi tuttavuus Pulpe de vie. Tarjouksia on paljon muitakin, tarkemman kattauksen voimassa olevista eduista löydät täältä. Lisäksi saat ilmaisen toimituksen kaikkiin yli 35€ ostoksiin aina 31.5 saakka. 

Valitsin itselleni kokeiluun pari tuotetta Organic shopilta ja Treaclemoonilta, molemmat merkit oli mulle ennestään tuttuja, mutta nämä kyseiset tuotteet oli vieraita.


Organic Shop moisturising shampoo tuoksuu ihanalle kookokselle! Mä rakastan kookoksen tuoksua yli kaiken, siitä tulee aina niin ihana trooppinen lomafiilis. Olen kokeillut aikaisemmin yhtä merkin shampoota ja tykkäsin siitä sen verran, että uskalsin kokeilla myös tätä. Mun hiukset on aika huonossa jamassa nyt, lähinnä kuivuuden vuoksi. Kosteuttava shampoo kuulosti siis oikein hyvältä ja oon ollut tähän todella tyytyväinen. Shampoo vaahtoaa juuri sopivasti ja puhdistaa hiukset tehokkaasti, jättämättä kuitenkaan sellaista natisevaa oloa. Hiukset on pesun jäljiltä pehmeät ja raikkaat.

Organic shop tuotteet ovat kaiken muun hyvän lisäksi vielä todella edullisia, tälläkin on hintaa vain 4,90€. Sarjan tuotteet ovat nimensä mukaan orgaanisia ja luonnonkosmetiikkaa. 


Organic shop moisturizing face gel-mask on aivan ihanan raikas ja kosteuttava naamio kasvoille. Tämä on parhaimmillaan juuri silloin, kun iho tarvitsee hieman extra kosteutusta ja voisin kuvitella tän olevan aivan ihana kuumien kesäpäivien jälkeen. Naamio sisältää aloe veraa, bambu-uutetta ja ylang ylang öljyä, jotka tasoittavat, pehmentävät ja rauhoittavat ihoa. 

Tällä naamiolla on hintaa vaivaiset 3€ eli hintaansa nähden tämä on aivan super tuote, sopii jokaisen budjetille.

Treaclemoon my coconut island suihkugeeli tuoksuu ihan taivaalliselle! Jos olet kookoksen ystävä, tää on niin ihana. Nyt kun oikeassa elämässä ei oikein matkustelu onnistu, niin tämä suihkugeeli saa mielen etelään hiekkarannoille juomaan piña coladaa. Tuoksulliset suihkugeelit on ehdottomasti mun juttu ja mitä makeampi sen parempi. Tässä on tosi kiva geelimäinen koostumus, joka vaahtoaa hyvin ja jättää ihon puhtaan raikkaaksi ja tuoksuvaksi. Tämä sopii myös hyvin kylpyvaahdoksi (ja arvatkaa toivoisinko, että meillä olisi kylpyamme!).

Treaclemoon tuotteet ovat myös edullisia, tällä suihkugeelillä on hintaa vain 4.90€. Samaan sarjaan kuuluu myös ihana suihkuvaahto (jota olen aikaisemmin testannut), vartalokuorinta ja käsivoide.

Oletko jo shoppaillut Oletkaunis.fi verkkokaupassa?

Love, Mari

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Korento seerumiposkipuna

*Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Tuote saatu.

Helmikuun loppupuolella tein House of Organic verkkokaupan kanssa yhteistyötä luonnonkosmetiikkaviikon tiimoilta. Sain silloin valita testiin tuotteita heidän valikoimistaan ja yksi mun valinnoista oli tämä Korento seerumiposkipuna. Merkki oli mulle vieras, mutta kiinnostava ja innolla odotinkin tämän testailua. 

House of Organic verkkokaupasta löydät Korento sarjan muutkin tuotteet, voit käydä kurkkaamasa valikoiman täältä*.

Korento seerumiposkipuna

Korento on suomalainen meikkisarja, jonka valikoimiin kuuluu voide- ja nestemäisiä meikkipohjatuotteita, sekä pari meikki/viimeistelypuuteria. Sarjan meikit ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja niissä käytetään ihoa hoitavia ainesosia, kuten puolukan siemenöljyä ja mustikkaa. 

Korento seerumiposkipuna

Liquid blush eli seerumiposkipuna* on saatavilla kahdessa eri sävyssä ja itselleni valitsin oranssihtavan sävyn Pumpkin. Koostumukseltaan poskipuna on tosiaan hyvin seerumimainen, eli kevyttä ja nestemäistä. Se on helppo levittää kasvoille meikkisienellä, siveltimellä tai vaikka sormilla. Poskipuna häivyttyy vaivattomasti ja lopputulos on todella kaunis ja luonnollinen. Pigmenttiä löytyy paljon, joten hyvin pieni pisara riittää pitkälle. 

Korento seerumiposkipuna

Poskipunaa annostellaan pipetillä, josta on kohtalaisen helppo saada riittävän pieni määrä kerrallaan (kunhan painaa päätä hyvin kevyesti). Pakkaus on muutoin melko yksinkertainen, pieni lasipullo etiketillä varustettuna. Sävy tässä on melko tumma, eli ihan kalpeimmalle iholle en tätä ehkä suosittelisi, tai ainakin täytyisi käyttää kevyellä kädellä. Omalle iholleni tämä passaa oikein hyvin ja varsinkin kesällä uskoisin tämän olevan todella kaunis pienen päivetyksen kanssa. 

Korento seerumiposkipuna

Onko Korento sulle tuttu?

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...